Joen tilan parantaminen

Vesien- ja merenhoidon kärkihanke

Vesien- ja merenhoidon kärkihanke


Aika

2016–2018

Kokonaisrahoitus

8 milj. €

Teemat/toimintalinjat

Vesien- ja merenhoidon tavoitteiden toteutumista edistäviltä hankkeilta toivotaan ensisijaisesti toimia vesistöjen hyvän tilan säilyttämiseksi tai palauttamiseksi vähentämällä ravinteiden, haitta-aineiden ja humuksen vesistökuormitusta. Hankehaussa tuetaan laaja-alaisesti erilaisia konkreettisia, innovatiivisia ja monistettavia ja/tai liiketoimintapotentiaalia sisältäviä vesienhoidon toimia ja toimintamalleja. Osana hankkeita voidaan toteuttaa myös konkreettisia toimia tukevaa kehittämistä, viestintää, verkostoitumista ja selvityksiä. Näiden lisäksi hakijoilta toivotaan hankeideoita liittyen seuraavin teemoihin:

  1. Valuma-alueen vesitalouden hallintaan liittyvät kokonaisuudet, jotka voivat sisältää mm. uusia luonnonmukaisia menettelytapoja maa- ja metsätalouden valumavesien sekä hule- ja tulvavesien hallintaan. Hankkeiden toivotaan perustuvan kokonaiskuvaan tarvittavien toimenpiteiden vaikuttavuudesta sekä ymmärrykseen eri sektorien välisen yhteistyön tarpeesta
  1. Taloudellisesti kannattavien hoitokalastusmallien kehittäminen ja jalkauttaminen osana kokonaisvaltaista vesienhoitoa ja vesistöihin kertyneiden ravinteiden kierrätystä
  1. Haitallisten aineiden (ml. lääkeaineet ja mikromuovit) päästöjen vähentämiseen ja roskaantumisen ehkäisyyn liittyvien menetelmien pilotointi
  1. Alueellisten vesien- ja merensuojeluorganisaatioiden tai verkostojen rakentaminen ja aktivointi vesien ja Itämerensuojelun toimien toteuttamiseksi, mukaan lukien sektorien rajat ylittävien ja Itämeren alueen verkostojen rakentaminen

amiseksi.

Kenelle tarkoitettu

Hakijana voi olla esim. kunta, ELY, oppilaitos, yritys, yhdistys, osakaskunta, ja monenlaiset konsortiot

Hankekohtainen minimi- ja maksimibudjetti

Ei määritelty, mutta käynnistyneiden hankkeiden budjetti on vaihdellut välillä 140 000 – 600 000 €

Myönnettävän rahoituksen osuus hankkeesta

Yhteisesti rahoitettavia, hankehakijan omarahoitus yleensä vähintään 50 %; voi olla ”in kind”, talkootyötä tai omaa työtä.)  EI INVESTOINTEJA.

Tarvittava kumppaneiden määrä (minimi-maksimi)

Ei määritelty.

Pääkumppanille esitetyt ehdot

Y-tunnuksen omaava taho, hanketukea ei voida maksaa yksityishenkilölle.

Yritysten osallistuminen

On mahdollista seuraavien ehtojen mukaisesti (lait ja asetukset/summat):

Rahoitettaviin hankkeisiin tullaan jatkovaiheessa soveltamaan taloudellisen toiminnan osalta hankkeen sisällöstä riippuen joko valtionavustuslain mukaista avustusmenettelyä ja EU:n valtiontukisääntöjä (vähämerkityksellinen de minimis – tuki tai yleinen ryhmäpoikkeusasetus), taikka vaihtoehtoisesti uuden hankintalain mukaista innovaatiokumppanuusmenettelyä tai T&K-poikkeusta.

Ennakkorahoitus

Ei ole mahdollista.

Kuka myöntää

Ympäristöministeriö

Hakuaika

Seuraava haku keväällä 2018.

Lisätietoja

http://www.ym.fi/fi-FI/Ministerio/Rahoitus_ja_avustukset/Vesien_ja_merenhoidon_karkihanke

 

OTA YHTEYTTÄ